Season
Duudsonit tuli taloon 1970

Duudsonit tuli taloon

1.00 48 minutes
Duudsonit tuli taloon on Duudsonit-ryhmän televisiosarja, jonka ensimmäinen jakso esitettiin 12. tammikuuta 2012 Sub-kanavalla. Kyseisessä sarjassa Duudsonit-ryhmän jäsenet, Jukka, Jarppi, Jarno ja HP vierailevat erilaisten lapsiperheiden kodeissa ja tutustuvat perheisiin sekä niiden ongelmiin. Jokaisessa jaksossa ensimmäinen päivä menee Duudsoneilla yrittäessä noudattaa perheen sääntöjä ja seuraavana päivänä puolestaan Duudsonit ottavat määräysvallan talossa ja ratkovat yhdessä perheen kanssa heidän ongelmiaan. Jokaisen jakson lopussa perheenjäsenien työ on palkittu jollain palkinnolla. Duudsonit tuli taloon -sarjan ensimmäisen tuotantokauden jaksot kuvattiin loppukesän ja syksyn 2011 aikana etukäteen valittujen perhekohteiden omissa taloissa ympäri Suomea. Ohjelman toinen tuotantokausi alkoi Subilla 31. tammikuuta 2013. Toisella tuotantokaudella Duudsonit tutustuvat entistäkin vaikeampiin suomalaisten perheiden ongelmiin, sekä syventyvät niihin entistä enemmän. Ohjelmasta on tulossa kolmas tuotantokausi, jonka esitysajankohdasta ei ole tietoa. Sarjan ohjelmaformaatti on myyty jo Saksaan, Ranskaan, Tanskaan ja Norjaan. Ulkomailla Duudsonit eivät itse esiinny ohjelmassa, vaan paikallinen tuotantoyhtiö ja tv-kanava etsivät parhaiten rooliin sopivat esiintyjät.
Genre:
Country:
Year:
Director:
Cast:
Studio:
Tags:

Similar

Tagesschau

1952 TV Shows

The Rookie

2018 TV Shows

Bones

2005 TV Shows

Supernatural

2005 TV Shows

ONE PIECE

2023 TV Shows

Grey's Anatomy

2005 TV Shows

The Simpsons

1989 TV Shows

Family Guy

1999 TV Shows

EastEnders

1985 TV Shows

Obake no Q-tarō

1985 TV Shows

NCIS

2003 TV Shows

Pili

1988 TV Shows

The Daily Show

1996 TV Shows

Young Hearts

1995 TV Shows

Recomendation

The Act

2019 TV Shows

Ballers

2015 TV Shows

True Jackson, VP

2008 TV Shows

Geek Girl

2024 TV Shows

BeastMaster

1999 TV Shows

The Bondsman

2025 TV Shows

Gargoyles

1994 TV Shows

Spider-Man

1967 TV Shows

La Femme Nikita

1997 TV Shows

Henry Danger

2014 TV Shows

Hanna

2019 TV Shows

Superboy

1988 TV Shows

The Witcher

2019 TV Shows

The Batman

2004 TV Shows